Juhani Strandén Herää älä elä kuplassa

Kuinka sinisilmäisiä vieläkin ollaan?

Pääministeri Sipilä kommentoi Oulun raiskausepäilyjä: ”Lapseen kohdistuva seksuaalirikos on epäinhimillinen teko”

Mitä perussuomalaiset ovat sanoneet aiemmin turvapaikanhakijoista, jotka ovat ”hukanneet paperinsa” tai joiden taustoja ei tiedetä eikä tunneta? Keskustelin asiasta vajaa kaksi viikkoa aikaisemmin keskustelutilaisuudessa, jossa tuli poliisikansanedustajan näkemykset esille, minkä takia maahanmuuttajat haluavat uuden puhtaan henkilöllisyyden ja ”hävittävät” kaikki paperinsa, ellei siinä ole halu salata esim. rikoshistoriaa, sotarikoksia tai paeta toimeenpantavaa tuomiota toiseen maahan.

Rehellinen ihminen haluaa selvittää taustansa ja tekee kaikkensa, jotta riittävä dokumentaatio on olemassa ja säilyttää varmasti oikeat henkilöpaperinsa. Rikolliset eivät näin toimi. Kaikki henkilöt joiden taustasta on vähänkin epäselvyyttä pitäisi koota ”valvotulle alueelle”, josta ulospääsyä ei ole ennen kuin henkilöllisyys ja menneisyys on aukottomasti selvitetty ja oikeus turvapaikkastatukseen myönnetty tai turvapaikanhakija peruuttaa hakemuksensa ja poistuu maasta. Tällöin henkilöstä tehdään merkintä, ettei ole oikeasti ollut turvapaikantarpeessa ja jatkohakemuksia ei enää käsitellä missään vaiheessa.

Turvapaikkaprosessi on tällä hetkellä ongelmallinen, koska kuka hyvänsä ilman perusteita voi ilmoittautua hakijaksi. Rajalta käännyttämiset välittömästi voimaan ja lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, ettei enää maahan saapuessa pystyisi hakemaan turvapaikkaa, vaan kaikki hakemukset käsiteltäisiin Euroopan ulkopuolella olevilla leireillä, josta maat ottaisivat hyväksytyn päätöksen saamisen jälkeen henkilöt oman pakolaiskiintiönsä perusteella. Tällöin pakolaiset velvoitetaan asumaan tietyllä alueella ja osallistumaan kielikoulutukseen, jotta olisivat oikeutettuja määrä-aikaiseen pienempään sosiaaliturvaan(Espanjan ja Italian mallin mukaisesti), jonka jälkeen henkilön pitää työllistyä niin pitkäksi aikaa, että on maksanut saamansa sosiaaliturvan takaisin, ennenkuin on oikeutettu saamaan lisäturvaa. Näin valtio pystyy ennakoimaan kustannukset paremmin. Kansalaisuuksia ei tule myöntää turvapaikanhakijoille pääsääntöisesti ollenkaan, vaan väliaikainen oleskelulupa, jota tarkastellaan aina luvan päättymisajankohtana, onko turvapaikkastatuksen ylläpitämiselle enää perusteita ja kun perusteita turvapaikalle ei enää ole, palautusjärjestelmä käynnistyy viipymättä, kuten myös henkilön kohdalla, joka on syyllistynyt rikoksiin. Kansalaisuus pitää ansaita ja sen saamisen edellytyksenä tulee olla nuhteeton käytös ja onnistunut integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja positiivinen tulonsiirto yhteiskunnalle työllistymisen ja verojen maksun kautta vähintään 10-vuoden ajan. Myönnetty kansalaisuus voidaan peruuttaa rikollisen toiminnan johdosta.

Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaiseen järjestelmään, joka kohtelee eriarvoisesti kantasuomalaisia työttömiä, vanhuksia ja sairaita, jotka ovat tähän maahan veroja maksaneet. Maan pitää ensi sijassa pitää huolta oman maan kansalaisista ja taata heidän hyvinvointinsa myös heikentyneessä tilanteessa ja vasta tämän jälkeen auttaa muita, jos siihen on varaa, ilman velkarahaa. Nykyinen sosiaaliturva on liian avokätinen turvapaikanhakijoille ja sen tasoa tulee laskea huomattavasti ja muuttaa vastikkeelliseksi.

Eduskuntavaaliehdokas Juhani Strandén Helsinki (PS)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Tuskin tämä meno turvapaikkasirkuksen osalta liikoja muuksi muuttuu ?
Eiväthän Demarit, Vihreät tai Vasemmisto ole tulleet mitenkään ulos
näihin Oulun tapahtumiin liittyen. Vaikea ottaa kantaa, jos haluaa
lähinnä levittää kritiikittä punaisia mattoja islamille jatkossakin.
Valtapuolueiden maailman halaamisagendalle ei siis näy mitään loppua.
Suomessakin joudutaan käymään läpi samat ilmiöt hiukan pienemmässä
mittakaavassa, kuin esim. Briteissä, joissa on ollut massiivisia
alaikäisiin kohdistuneita raiskaustapauksia jo 1990-luvulta lähtien.
Suurimmassa oli uhreja yli 1300 ja pedofiiliringissä kymmeniä pakis-
tanilaisia rauhan uskonnon lähettiläitä. Brittipoliisit aluksi vähät-
telivät ja hyssyttelivät mutta tapahtumien laajuus repi poliittisen
korrektiuden verkon. Täällä Suomessa verkkoa ei käsittäkseni haluta
repiä vielä vähään aikaan, emme ole kokeneet tarpeeksi, "me kestämme".

Marko Mäkilä

Tuleehan Vihervasemmisto ulos hokemalla "raiskaahan ne suomalaisetkin" tai se että sadat lapset ja naiset ovat joutuneet "turvapaikanhakijan" raiskaamaksi tai raiskaamiksi vuosina 2015- ja pahenee niin sanomalla "yksittäistapaus". Saimme suomeen 50 tuhatta maleksijaa, joista suurinosa on elintasopakolaisia ja täällä lorvimassa ja ylimielisenä pitämässä itseään elättinä, koska suomalainen on lammas näiden kultapoikien silmissä ja vihervasemmiston ja kokoomuksen kannattajat ovat lyömässä suomalaiseen mieheen rasistin leimaa jos edes yhtään uskaltaa kyseenalaistaa heidän "olemassaoloaan" suomessa niin olet Rasisti. missä on A-Stubin twiitit? Missä on Päivi lipposen järjestämät marssit?, missä on vihervasemmiston kyltit missä komeilee näiden raiskaajien nimet iskulauseiden kera? missä on vihervasemmiston mielenosoitykset turvallisemmasta suomesta?

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Herää kysymyksiä: Kuinka syyllinen hallitus on nykytilanteeseen?
Miksi EU:n turvapaikkadirektiivin tiukennuksia ei ole otettu käyttöön täysimääräisesti? Miksi Suomessa on direktiiviä löysempi turvapaikkapolitiikka? Miksi Sipilä taas pahoittelee tilannetta, eikä tee asialle mitään kuten ei reilu vuosi sittenkään Turun puukotusiskun jälkeen "twiitti pahoitellaan tapahtunutta"?

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Oheinen komenttisi oli ilmeisesti ylläpidon toimesta katsottu asiattomaksi??
Sain palautettua sen näkyville. Tässä näkee, mikä muita puolueita kiinnostaa ja se ei ole vähäosaisten suomalaisten asia. Helsingin kaupunginvaltuustossa tehty perussuomalaisten aloite Hurstin leipäjonojen avustuksiin tyrmättiin, mutta vastaavasti laittomasti maassa olevien terveyspalvelut hvyäksyttiin. Demareiden taktikoidessa niin, etteivät ryhmäkurilla halunneet sitoa ryhmäänsä, vaan näin toimien, tiesivät etukäteen asian menevän läpi.

Matti Hirvonen

Suomalainen puristelee nyrkkejä taskuissaan ,ranskalainen lähtee barrikadeille puolustamaan omaa ja kulttuurisa etua.

Joska suomalainen pelkää Rasistin leimaa, pelkää vihapuhe syytteitä siitä hyvästä että puhuu kansan kielellä asioista miten ne on.

Suomalainen media tekee kaikkensa valkopestäkseen ns pakolaisten aiheuttamat ongelmat maton alle ja ottaa hampaisiinsa kaikki ne jotka uskaltavat esittää erijäviä mielipiteitä.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Toit oleellisen esille toisessa lauseessasi. Kaikki, jotka tuovat järkyttävään tilanteeseen ratkaisua, tuomitaan rasisteiksi. EI haluta ymmärtää realiteetti elämää, vaan uskotaan "Nigerialaiskirjeisiin". Täytyy ymmärtää, että kaikki apua pyytävät eivät ole pyyteettömästi liikkeellä, vaan epäselvissä tapauksissa pitäisi olla normaalia tiukempi linja. EI Suomeen "eksytä" vahingossa 14 turvallisen maan läpi hakemaan turvapaikkaa.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Toivottavasti ihmiset jo viimeinkin rupeavat tajuamaan, kannattaako täällä hyväksyä kulttuuria ja tapoja, jotka rikostilastoissa ovat 17-kertaiset verrattuna kantaväestöön.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Uusia tapauksia ilmennyt:

Uusi raiskausepäily Oulussa – uhri on täysi-ikäinen

(https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005922248.html)

KRP:n asiantuntija ennustaa myös lisää uusia tapauksia:

KRP:n rikosylikomisarion mukaan Suomessa täytyy nyt herätä – Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat vasta jäävuoren huippu

(https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp-n-rikosyli...)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"Rikospaikassa tänään: KRP:n rikosylikomisarion mukaan Suomessa täytyy nyt herätä – Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat vasta jäävuoren huippu"

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/krp-n-rikosyli...

Yllätyitkö? Minä en. No, jotkut yllättyivät ja tulevat kohta vähättelemään asiaa.

Käyttäjän SuneKristerSahlstedt kuva
Sune Sahlstedt

Sipilä on kutsunut nämä muslimimiehet tänne Suomeen - ja Oulun seudulle - ja nyt hän reagoi latelemalla fraaseja asioista, jotka ovat - tai pitäisivät olla - itsestään selviä. Sipilän puheet laista ja oikeuslaitoksen tehtävästä ovat näiden kohdalla turhaa puhetta, koska vääräuskoisten lait eivät koske näitä, varsinkin kun seuraamukset ovat olemattomia tai pikemmin palkitsevia. Palkitsevia siinä mielessä, että lyhyt vankeusrangaistus takaa sen, että raiskaajat saavat jäädä Suomeen.

Toinen asia, joka ihmetyttää on, että miksi näille myönnetään Suomen kansalaisuus ennätysajassa? Ei päivääkään töissä, eivät osaa kieltä ja aika on kulunut rikoksia tehdessä. Tässä kansalaisuusasiassa tarvitaan täysremontti! Luen paljon kirjoja, jotka kertovat USA:n Cosa Nostrasta, eli mafiasta ja myöskin Harvardin tutkijat ovat huomanneet, että tämän järjestön pelisäännöistä voidaan oppia paljon. LCN ( La Cosa Nostra ) käyttää termiä "close the books" ja "open the books" siitä miten otetaan uusia jäseniä. Vuodesta 1957 vuoteen 1975 kirjat olivat kiinni, eikä otettu uusia jäseniä. Syy oli se, että jotkut pomot olivat alkaneet myydä näitä jäsenyyksiä ja täysin "kelvoton" aines oli päässyt sisään järjestöön. Kun kirjat avattiin uudelleen oli luotu uudet käytännöt ja ehdokasjäsenet joutuivat tarkkaan syyniin ja seula oli tiukka.

Tarkoitan tällä että meidän pitäisi nyt "close the books" eli laittaa portit kiinni uusille kansalaisille ja turvapaikanhakijoille ja niitä ei saisi avata ennen kuin asialle on tehty täysremontti ja luotu aivan uudet säännöt, niin että nämä ikävät asiat eivät pääsisi toistumaan!

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Samaa mieltä, kuten yllä kirjoitinkin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Pitkästä aikaa persu joka esittelee ongelman ja tekee ratkaisuehdotuksia niihin. Tuosta se lähtee. Jos saat samaa taottua muiden persujen päähän niin hyvä tulee. Täällä näkee paljon yleistä persu-ulinaa mikä ei johda muuhun kuin yleiseen naureskeluun.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Majuri yksinkertaisesti kieltäytyy näkemästä ratkaisuehdotuksia joita on esitettu vuosia tai oikeastaan jo vuosikymmeniä.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Ongelmana on, että valtamedia ei tuo esille Perussuomalaisten näkökantoja ja ratkaisuja niihin, ainakaan positiivisessa yhteydessä. Ymmärrän Majurin näkökantaa siinä, että ihmisten on vaikeaa saada ja löytää puolueetonta tietoa eri vaihtoehdoista yleisellä tasolla, jos toimittajan oma maailmankatsomus on yksipuolinen. Tälläkin hetkellä esim. JSN:n jäsenistä lähes puolet on vihreän puolueen jäseniä tai kytköksissä vihreisiin. Tuoko tämä "neutraalin" näkökulman asioihin, jotka edustavat heidän mielestään eri näkökantaa?

Toimituksen poiminnat