Juhani Strandén Herää älä elä kuplassa

Sipilä, Orpo ja Poha peittelevät tietoisesti ulkomaalaisten raiskauksia?

Sipilä, Orpo ja Poha peittelevät tietoisesti tuhansia ulkomaalaisten raiskauksia?

Jussi Halla-ahon twitter tili on blokattu. Perussuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita yritetään vaientaa ympäri Suomen.

Asiasta on nyt vaiettu liian pitkään pienten lasten kustannuksella. Epäonnistunut kotouttaminen, turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten tuhannet seksuaalirikokset ja raiskaukset on salattu, jotta Suomen kansa ei nousisi kapinaan.

Oulun tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Sisäpiirilähteen mukaan hallituksen epäonnistunut ulkomaalaispolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa totuutta ei uskalleta kertoa Suomen kansalle Perussuomalaisten kannatuksen nousun pelossa, vaan lapsiraiskaukset salataan. Oikeudessa syytteessä olevien seksuaali- ja raiskausrikoksissa vilisevät ulkomaalaiset nimet ovat jääneet vähemmälle huomiolle eri käräjäoikeuksissa. Ongelmien laajuutta kuvaa se, että poliisia on kielletty tiedottamasta asiasta ja kertomasta epäiltyjen etnisyyttä tai rikostaustoja. Nykylainsäädännön salliessa oikeuslaitosten ”ehdonalaiset rangaistukset” edesauttavat ilmiön kasvamista ja tekojen uusimista.

Onko Sipilän ja Orpon kuuluisa”arvopohja” sallia rikollisten ja lapsenraiskaajien kulkeminen vapaana kansalaisten keskuudessa ja salata se?

Juhani Strandén (PS)

varavaltuutettu, eduskuntavaaliehdokas Helsinki

kahden lapsen isä          

 

Alla viime vuoden 2018 puolella tapahtuneita ulkomaalaisten rikoksia:

03.01.2018 Lapsikaappaus – tuomiot pakottamisesta ja pahoinpitelystä kahdelle
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/isa-kaappasi-9-vuotiaan-lapsensa-bussipysakilta-porissa-poliisien-onnistui-laukaista-tilanne-kahdessa-tunnissa-200640279

04.01.2018 Raiskasi alaikäisen – tuomittiin vankeuteen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005512772.html?ref=rss

05.01.2018 Mies yritti viiltää kurkun auki eroa halunneelta vaimoltaan – Tuomio tapon yrityksestä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005514139.html

12.01.2018 Tuomio raiskauksesta – Nappasi juopuneen naisen kyytiinsä ja raiskasi autossa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801122200663879
https://pt-media.org/2018/01/12/assad-rassul-salman-tuomittiin-helsingin-hovioikeudessa-liki-2-vuoden-vankeuteen-raiskauksesta/

16.01.2018 Vaimon tapon yritys ja sosiaalityöntekijöiden törkeät pahoinpitelyt
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005527060.html
https://pt-media.org/2018/01/17/30-vuotias-uussuomalainen-vangittiin-pirkanmaan-karajaoikeudessa-maanantaisen-vakivallanteon-takia/
https://yle.fi/uutiset/3-10196537

24.01.2018 Tuomio raiskauksesta vastaanottokeskuksen asukkaalle
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801242200692345
https://www.ksml.fi/kotimaa/Mies-raiskasi-naisen-v%C3%A4kivaltaa-k%C3%A4ytt%C3%A4en-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4-%E2%80%93-sai-ehdollista/1099319#cxrecs_s

08.02.2018 Turvapaikanhakija hakkasi naistyöntekijän vastaanottokeskuksessa – naiselle aiheutui vaikea ruumiinvamma
https://www.seiska.fi/Uutiset/Turvapaikanhakija-hakkasi-naistyontekijan-Kauhavan-vastaanottokeskuksessa-uhrille-vaikea

09.02.2018 Tuomio törkeästä 15-vuotiaan raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005560211.html

11.02.2018 Nigerialaismies vankilaan 13-vuotiaan tytön raiskauksesta
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nigerialaismies-vankilaan-13-vuotiaan-tyton-raiskauksesta/6764086#gs.6Lag8hRL

11.02.2018 Pahoinpitely veitsellä Jumbon Citymarketin ravintolassa
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/608983-hurja-tilanne-jumbossa-mies-heitti-lounasravintolan-asiakasta-veitsella-paahan

13.02.2018 Seuralaispalveluja tarjonneiden naisten ryöstöistä epäilty mies kiinni Oulussa – uhkasi isolla veitsellä
https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/poliisi-seuralaispalveluja-tarjonneiden-naisten-ryostoista-epailty-mies-kiinni-oulussa-uhkasi-isolla-veitsella/784792/

19.2.2018 Nainen houkuteltiin avioliittolupauksilla Lausteelle kotiorjaksi
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3848248/Nainen+houkuteltiin+avioliittolupauksilla+Lausteelle+kotiorjaksi++nainen+kertoi+syoneensa+taateleita+joissa+oli+matoja

04.03.2018 Tuomio – mies oli yrittänyt tappaa toisen lyömällä häntä yläselkään kääntöveitsellä
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005590971.html?ref=rss

09.03.2018 Mies raiskasi asunnollaan 16-vuotiaan tytön – sai yli 2 vuoden vankeustuomion
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803092200801050
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005839739.html

12.03.2018 Pahoinpitely ja laiton uhkaus Hämeenlinnassa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/sunnuntai-iltapaivana_riehuttiin_68829

12.03.2018 Sairaalassa raiskauksen yritys, sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja pahoinpitely + lisä syytteet
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005600809.html
https://pt-media.org/2018/10/11/afrikaano-tuomittiin-laakarileikeista-vuoden-ja-2-kk-vankeuteen-hameenlinnassa/
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bea5216b-ad4c-4e33-8269-90d81896ae12

13.03.2018 Törkeä ihmiskauppa – pahoinpiteli naista ja pakotti toimimaan prostituoituna
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-vangitsi-romanialaismiehen-epailtyna-torkeasta-ihmiskaupasta-epaillaan-pakottaneen-naisen-toimimaan-prostituoituna-suomessa-ja-ulkomailla/6806362
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005718452.html?ref=rss

14.03.2018 Pakottivat 12- ja 14-vuotiaat suuseksiin – miehet tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pakottivat-12-ja-14-vuotiaat-suuseksiin-parikymppiset-miehet-tuomittiin-torkeasta-lapsen-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta/6807788#gs.tkJZt2Hs

16.03.2018 Epäilty kiristys ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005605595.html

16.03.2018 Mies tuomittiin väkivaltaisesta raiskauksesta vankilaan – kaveri vapautui syytteestä
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3880339/Mies+tuomittiin+vakivaltaisesta+raiskauksesta+vankilaan++pakotti+yhdyntaan+ravintolaillan+jalkeen+jatkoilla
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803172200820263

21.03.2018 Pietarsaaressa käytiin vanhemman naisen kimppuun
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/hairiokayttayminen_69082

23.03.2018 Käräjäoikeus tuomitsi miehen Kontiolahden puukotuksista
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/176985

29.03.2018 Miehet tekeytyivät asiakkaiksi – Prostituoitu teipattiin, hakattiin ja ryöstettiin julmasti
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803292200846326

31.03.2018 Naimisissa ollut helsinkiläismies alkoi salasuhteeseen ja raiskasi kumppaninsa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201803312200849643
https://mvlehti.net/2018/04/03/salasuhteeseen-ryhtynyt-kebab-yrittaja-herish-abdulkadir-muhammad-tuomittiin-vankeuteen-raiskauksista/

09.04.2018 pahoinpitely ja seksuaalinen ahdistelu Turun Kauppatorilla
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3906960/Poliisi+tutkii+pahoinpitelya+ja+seksuaalista+ahdistelua+Kauppatorilla+tekija+puri+uhria+huuleen+ja+kasvoihin

17.04.2018 Ryöstö – kaksi miestä tunkeutui asuntoon Vehmaalla
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201804172200882816
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/poliisi_on_selvittanyt_vehmaan_huhtikuisen_ryoston_71271

20.04.2018 Joukkotappelu Turussa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turun_paapoliisiaseman_rikostutkinnan_paivittaistiedote_69813

20.04.2018 Päästi vieraan miehen asuntonsa vessaan: Avulias nainen joutui raiskauksen uhriksi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201804202200890829
https://pt-media.org/2018/04/20/helsingin-hovista-toinenkin-raiskausjuttu-jossa-tekijana-uussuomalainen/

24.04.2018 Tuomio ehdonalaisessa olleelle – sitoi uhrin silmät ja raiskasi
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005653954.html

25.04.2018 Raiskasi 14-vuotiaan – törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden vankeusrangaistukseen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201804252200903034

27.04.2018 Turvapaikanhakija Irakista yritti raiskata vapaaehtoistyöntekijän
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201804272200909267

30.04.2018 Nainen heitti kuumaa vettä uhrinsa päälle ja iski puukolla
https://www.lapinkansa.fi/lappi/mies-heitti-kuumaa-vetta-uhrinsa-paalle-ja-iski-puukolla-karajaoikeus-tuomitsi-kolmeksi-vuodeksi-vankilaan-tapon-yrityksesta-200913206

02.05.2018 Mies tuomittiin alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/655303-mies-26-houkutteli-nuorisokodista-karanneen-tyton-seksiin-ja-yritti-ostaa-seksia

07.05.2018 Tuomio raiskauksesta, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005670395.html

09.05.2018 Tuomio raiskauksesta – mies raiskasi naisen puistossa Helsingissä
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/659820-mies-raiskasi-naisen-puistossa-helsingissa-hovi-lievensi-tuomion-ehdolliseksi
https://pt-media.org/2018/05/09/helsingin-hovioikeus-alensi-raiskaajan-tuomiota-koska-tama-ei-kayttanyt-erityisen-kovaa-vakivaltaa/

15.05.2018 15-vuotias raiskasi tiedottoman naisen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805152200943917
http://www.vanhemmat.com/keskustelu/viewtopic.php?t=10925&p=70607

18.05.2018 Poliisi tutkii 13-vuotiaan törkeää raiskausta Porvoossa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805182200952096
https://pt-media.org/2018/05/28/porvoon-viikon-takaisesta-raiskauksesta-vangittu-ulkomaalainen/

24.05.2018 Aseistautunut joukkio muilutti uhrin, hakkasi ja tulitti viereen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805242200967024
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201808162201141390

28.05.2018 Pahoinpitelystä iso operaatio Puhoksen ostoskeskuksessa Itä-Helsingissä – ”Ainakin 200 ihmistä paikalla”
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/665885-pahoinpitelysta-iso-operaatio-ostoskeskuksessa-ita-helsingissa-ainakin-200-ihmista

30.05.2018 Ehdollista vankeutta lapsensa pahoinpitelystä
https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/miehelle-ehdollista-vankeutta-lapsensa-pahoinpitelysta-kaatoi-pikkutyton-ja-potkaisi-hanta-mahaan/795090/

30.05.2018 Ylioppilasjuhlien karu päätös, mies valitsi uhrinsa yöbussista
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805302200979388

13.06.2018 Naista puukotettiin Nokialla parisuhderiidan seurauksena
https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/671497-nu-naista-puukotettiin-nokialla-kerrostalon-rappukaytavassa-parisuhderiidan

19.06.2018 ”Espoolaisisä” pieksi neljää lastaan – ankarimmat iskut sai 10-vuotias tytär
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/espoolaisisa-pieksi-neljaa-lastaan-ankarimmat-iskut-sai-10-vuotias-tytar-joka-puolusti-sisaruksiaan-eika-kyennyt-viimeisen-kerran-jalkeen-edes-kavelemaan/6954210#gs.PkTfsotk

23.06.2018 Kolmea ulkomaalaista mieshenkilöä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta Raumalla.
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/vilkas_juhannusaatto_rauman_alueella_71617

27.06.2018 Naisautoilija osui jalankulkijaan suojatiellä – pieksi miehelle pysyvän silmävamman
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/erikoinen-episodi-esplanadilla-naisautoilija-osui-jalankulkijaan-suojatiella-nousi-sen-jalkeen-viela-autosta-ja-pieksi-miehelle-silmavamman/6963454#gs.zzieJHmG

27.06.2018 ”Espoolaismies” esiintyi naisena Tinderissä – raiskasi kotonaan naisista kiinnostuneen opiskelijanaisen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806272201039617

29.06.2018 Pakotti 14-vuotiaan anaaliseksiin puistossa – kahden vuoden vankeustuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/682801-21-vuotias-pakotti-14-vuotiaan-anaaliseksiin-puistossa-hovioikeus-piti-tuomion
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806292201044630

06.07.2018 Raiskaaja vaani pimeällä junatunnelissa Tampereella ja tunkeutui uhrin asuntoon
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807062201058847

10.07.2018 Poliisi keskeytti raiskauksen Kaisaniemen puistossa, hovioikeus tuomitsi kaksi vuotta vankeutta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807092201063759

25.07.2018 Irakilainen veitsihyökkääjä yritti väistää tuomion tarinalla mielikuvitusystävästä – puukotti Itäkeskuksessa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807252201094599
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mustasukkaisuus-johti-puukotukseen-vilkkaassa-itakeskuksessa-teko-tallentui-videolle/7119270#gs.TqqjgkAO

30.07.2018 Uimarannalta lähtenyt nainen raiskattiin törkeästi Espoossa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/torkea_raiskaus_lippajarvella_torstain_ja_perjantain_valisena_yona_-_poliisi_kaipaa_vihjeita_72864
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807302201104243

10.08.2018 Nuori nainen raiskattiin Hyvinkäällä
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/nuori_nainen_raiskattiin_hyvinkaalla_73270

24.08.2018 Pahoinpitely Tallinnanaukiolla Itäkeskuksessa
https://www.poliisi.fi/helsinki/tiedotteet/1/0/poliisi_pyytaa_havaintoja_27-vuotias_mies_kaatui_tuntemattoman_miehen_lyonnin_seurauksena_katuun_tallinnanaukiolla_itakeskuksessa_73623

25.08.2018 Joukkotappelu Keravalla – pahoinpitelyt ja virkamiehen vastustaminen
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/ita-uudenmaan_poliisilaitoksen_paivittaistiedote_25_8_2018_73649

26.08.2018 Väkivaltainen naisen ryöstö Kemissä
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/ryoston_yritys_kemissa_26_8_2018_73699

28.08.2018 Tuomio teinipoikien hyväksikäytöstä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005806382.html

06.09.2018 Veli pahoinpiteli siskonsa Espoossa, koska tämä pukeutui ”liian paljastavasti”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201809072201186018

14.09.2018 Rajua lähisuhdevaltaa: lyömäaseeksi kelpasi kaikki käteen osunut – ei tuomiota
https://www.satakunnankansa.fi/a/201198739
https://www.satakunnankansa.fi/a/201229825

15.09.2018 Pahoinpitely Turussa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/turun_paapoliisiaseman_rikostutkinnan_paivittaistiedote_74230

04.10.2018 Raaka pahoinpitely – tuomio pahoinpitelystä ja törkeästä petoksesta. 
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/raaka-pahoinpitely-tallentui-valvontakameraan-puski-uhria-useasti-paallaan-ja-loi-puisella-korurasialla/7099958#gs.F5GSKYcN

05.10.2018 Mies yllätti Turussa ex-puolisonsa uuden seurustelukumppanin – iski neljästi veitsellä
https://www.turkulainen.fi/artikkeli/709440-mustasukkainen-mies-yllatti-turussa-ex-puolisonsa-uuden-seurustelukumppanin-iski

07.10.2018 Aamuöinen tupakalle meno johti raiskauksen yritykseen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f0fa3400-7678-47f8-a312-06407b2fa776

09.10.2018 Mieskaksikko pahoinpiteli nuoren miehen ja uhkaili tappamisella seurustelun takia
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mieskaksikko-pahoinpiteli-nuoren-miehen-ja-uhkaili-tappamisella-seurustelun-takia-sattumalta-kuvattu-video-toimi-avaintodisteena/7106810#gs.Yw8BCAbG

11.10.2018 Tuomio 15-vuotiaan raiskauksesta Äänekoskella
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ba7e4883-4d92-49d5-9ff4-c1dee2718e6b

13.10.2018 Mies löi naista kasvoihin ravintolassa Joensuussa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pahoinpitelyja_ja_torkea_rattijuopumus_joensuussa_74983

18.10.2018 karkotusvaarassa ollut perheenisä sai tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
https://www.uusimaa.fi/artikkeli/713047-yli-kaksi-vuotta-vankeutta-karkotusvaarassa-ollut-perheenisa-sai-tuomion-lapsen

21.10.2018 Pahoinpitely Laitilassa
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/pahoinpitely_laitilassa_ja_rattijuoppo_uudessakaupungissa_75220

22.10.2018 Seitsemän miestä hyökkäsi mieskolmikon kimppuun bussipysäkillä Turussa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005872774.html

24.10.2018 Poliisi tutkii ihmiskauppaa ja paritusta pääkaupunkiseudulla
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-tutkii-ihmiskauppaa-paakaupunkiseudulla-toiminta-poliisin-mukaan-poikkeuksellista-toiminta-ei-nay-kaduilla/7127978#gs.A9zzDvHq

24.10.2018 Oulussa vangitiin mies epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0d322271-99a1-4b05-af58-5e76b66d6fc8

26.10.2018 ”Vantaalaismies” vei alaikäisen kotiinsa ja raiskasi törkeästi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vantaalaismies-vei-treffipalvelussa-tapaamansa-alaikaisen-kotiinsa-kahlitsi-kasirautoihin-puki-suupallon-ja-raiskasi-torkeasti/7132464#gs.XysOw7HR

30.10.2018 Väkivaltainen rollaattorilla liikkuneen naisen ryöstö Helsingissä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/romanialaiskaksikko-seurasi-rollaattorilla-liikkunutta-vanhusta-tonaisi-nurin-ja-repi-20-000-euron-arvoiset-kultaketjut-kaulasta/7142208#gs.C5UDF2Jg

31.10.2018 Kaasua naisen naamalle sumuttanut laukkuvaras kiinni
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/kaasua_sumuttanut_laukkuvaras_kiinni_75449

01.11.2018 Nuori nainen raiskattiin törkeästi – Kaksi miestä talutti uhrin autoon
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005884751.html

01.11.2018 Tampereen Ikeassa, viisi väkivaltaisesti käyttäytynyttä otettiin kiinni
https://www.aamulehti.fi/a/201284604?c=1522737894164

13.11.2018 mies vangittu murhan yrityksestä Helsingissä 
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64ecd1e1-db1d-4215-b36d-80706d0c5749

14.11.2018 Keittiö ja kokit veressä – Tuomio tuli hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/59f55906-90bd-410f-a1e0-4043a635c701

11.11.2018 Vangittiin törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista Porissa
https://www.extrauutiset.com/porissa-lyhyessa-ajassa-kaksi-vangitsemista-lapsiin-kohdistuneista-seksuaalirikoksista/
https://www.satakunnankansa.fi/a/201308542?c=1528874183846

16.11.2018 lapseen kohdistunut törkeä seksuaalirikos Porissa – mies vangittiin
https://www.satakunnankansa.fi/a/201308542?c=1528874183846
https://www.extrauutiset.com/porissa-lyhyessa-ajassa-kaksi-vangitsemista-lapsiin-kohdistuneista-seksuaalirikoksista/

25.11.2018 Taksikuski raiskasi asiakkaan Helsingissä – seurauksena lähes kaksi vuotta vankeutta
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taksikuski-raiskasi-asiakkaan-helsingissa-seurauksena-lahes-kaksi-vuotta-vankeutta/7176672#gs.TbTpYQoy

27.11.2018 Oulun poliisi tutkii epäiltyjä lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0d322271-99a1-4b05-af58-5e76b66d6fc8

28.11.2018 Tuomio raiskauksista – turvapaikanhakija vaani yksin käveleviä naisia kadulla Helsingissä
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/724587-raiskaaja-vaani-yksin-kavelevia-naisia-kadulla-helsingissa-puolustautui-oikeudessa#cxrecs_s

28.11.2018 Tuomio törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä Lahdessa – kolme vuotta vankeutta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/07148ab2-004b-4b27-94ac-fcb893c9c77c

28.11.2018 Mies tunnusti puolisonsa raa’an surman Tampereella – useita aiempia tuomioita taustalla
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sekava-mies-tunnusti-puolisonsa-raa-an-surman-tampereella-mtv-selvitti-tuomittu-aiemmin-ala-asteikaisen-tyttarensa-pahoinpitelysta-istunut-oikeudessa-myos-lapsen-hyvaksikaytosta/7184042#gs.c9W5QURX
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005916058.html

30.11.2018 Kolme miestä joukkoraiskasi kannabiksen lamaannuttaman naisen Espoon Saunalahdessa
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6f43dacd-e2e2-49bd-89fe-bfc405426ae7

03.12.2018 Oulun Poliisi epäilee miestä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6414dc20-1fd5-41f5-946e-7c8d700665e3

03.12.2018 Puukotus Tikkurilan Prismassa – poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/df802e0b-2a0d-4719-a4ea-07fe4b7f3c28
https://mvlehti.net/2018/12/03/katso-vantaan-puukottajan-epaillyn-nimi/

05.12.2018 Raiskausepäily Oulussa – uhri on täysi-ikäinen
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005922248.html

05.12.2018 Mies vangittiin Helsingissä törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005922213.html
https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=26582#p907650
https://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=127240.0;attach=113135;image

07.12.2018 17-vuotias raiskasi kaksi teinityttöä – kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0bec7510-52e4-47bf-88f5-303d9e5d2434

09.12.2018 Joukkotappelun yhteydessä tapahtunut henkirikos Keravalla
https://www.lansivayla.fi/artikkeli/727407-keravan-henkirikoksesta-lisatietoa-epaillyt-toimivat-yksissa-tuumin

10.12.2018 Mies kaappasi nuoren naisen mukaansa ja raiskasi Heinolassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005927571.html

11.12.2018 Murhapolton yritys Helsingin Käpylässä
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005928541.html

15.12.2018 Nuorisotila Arkissa Vantaalla käytiin joukkotappelu
https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/ita-uudenmaan_poliisilaitoksen_paivittaistiedote_16_12_2018_76644
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/732133-mita-vantaalla-oikein-tapahtuu-poliisi-toppuuttelee-huolia-levottomuuksista-valilla

20.12.2018 Kajaanin puistoraiskaaja selviää ehdollisella
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/11fa52a7-e78b-4915-b012-3cfb770ca5fd

21.12.2018 Mies raiskasi 16-vuotiaan tytön helsinkiläisravintolan vessassa
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/204715

21.12.2018 Kaksi miestä raiskasi naisen törkeästi Kaisaniemen puistossa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005944100.html?ref=rss

25.12.2018 Seitsemänvuotias poika murhattiin Helsingin Arabianrannassa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naapurit-mtv-uutisille-ekaluokkalainen-poika-kuoli-henkirikoksen-uhrina-helsingissa-taalla-rikos-tapahtui/7217172#gs.ZTPil1CI
https://yle.fi/uutiset/3-10573780

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jos tiedustelulait saatiin kiireellisenä voimaan, niin miksi tätä Suomen sisäistä turvallisuuskatastrofia ei saada kiireellisellä lainsäädännöllä hallintaan?

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Koska nykyinen hallitus ei todellisuudessa halua tehdä ongelmalle mitään, koska sen laajuus paljastuisi, vaan on tietoisesti peitellyt vuoden ajan lapsiin kohdistuneita raiskauksia, vaieten niistä. Nyt kun Oulun tapauksia "vahingossa" pääsi julkisuuteen, rupeaa muiltakin alueilta tulemaan vastaavia tapauksia esiin. Nyt tehdyt "kosmeettiset" tiukennukset johtuvat vain lähestyvistä vaaleista, jonka jälkeen toivotaan, että ihmiset unohtavat asiat jälleen neljäksi vuodeksi.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#2

Onkohan tässä ajateltu niin, että muuttoliike Suomesta pois kiihtyy, jos ongelman laajuus tulee yleiseen tietoon?

Geopoliittinen asemamme nimittäin huononee sitä mukaan, kun Ruotsin tilanne pahenee.

Tämän ymmärtämiseen ei ihmeitä tarvita.

Kyvytön hallitus osoittaa Suomen poliittisen tilan, joten uhkaa muodostuu kolmesta eri suunnasta: idästä, lännestä ja Suomen valtion sisältä.

Ei kovin houkutteleva skenario.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

"Jussi Halla-ahon twitter tili on blokattu."

Tämä uutinen ylittäisi uutiskynnyksen missä tahansa muussa maassa paitsi Suomessa.

Blokkaus osoittaa erinomaisesti missä sensuurin tilassa Suomessa eletään: bienvenu George Orwell & 1984.

Kannattaa varmaan ottaa talteen tuo kirjoittamasi lista maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ennen kuin sekin katoaa (eikä löydy enää mistään)?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20180522220095...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Taustalla vuosien hyväksikäyttö. Oulussa esiin tullut monen vuoden aikana jatkunut kaltoinkohtelu, toistuneet raiskaukset lähipiirissä, toistuneet abortit ja viimein synnytys.

Kaleva toi julkisuuteen isänsä hyväksikäytön uhriksi joutuneen alaikäisen ulkomaalaistaustaisen tytön tapauksen. Hän tuli isälleen toistuvasti raskaaksi, hänelle tehtiin useita abortteja ja hän synnytti isälleen lapsen.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/musta-lapsuus/8...

Eikö kyseinen tapaus opettanut mitään. Yksikin tapaus on liikaa, mutta puolustajia ei näkynyt tapauksen myötä. Kalevasta käy ilmi, että "Kansainvälisissä uutisissa oli kauhisteltu tapausta, jossa isä piti tytärtään vuosikausia vankina ja pakotti tämän synnyttämään hänelle useita lapsia".

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poikkeuksell...

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 5 § mukaan kaikissa sosiaalihuollon lasta koskevissa toimissa on ensisijaisesti muistettava lapsen etu.

Lastensuojelun tulee pyrkiä ehkäisemään ja puuttumaan ajoissa lapsen
ja perheen ongelmiin. Lapsen etu tulee ottaa ensisijaisesti huomioon aina arvioitaessa ja toteutettaessa lastensuojelua tai sen tarvetta. (Lastensuojelulaki 2007/417 4§.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#5

Siikala, eivät nuo "järkevät kirjoitukset" auta, jos tosiasiallisesti ollaan tulossa samaan tilaan kuin Ruotsi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20180522220095...

- - -

https://www.facebook.com/181106108341/posts/101560...

Jussi Halla-aho: "Millainen kansa antaa tämän tapahtua itselleen?"

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Äh, tuossa on ne perinteiset savuverhot taas käyty läpi.

"Raiskaa ne suomalaisetkin"
Raiskaa toki. Erona vain se, että väkilukuun suhtetettuna tietyn taustan omaavat nuoret miesten tekemät seksuaalirikoksien määrä(7.5%) on aivan toista luokkaa kuin suomalaisten(0.19%). Muutenkin ihmisten määrään ei voida vaikuttaa kuin ehkä kuolemantuomiolla ja tänne tulevien määrää voidaan vaikuttaa siten, ettei oteta ihmisiä riskiryhmistä.

"Asiaa ei ratkaista muuttamalla maahanmuuttopolitiikkaa vaan poliiseilla"
Poliisit tulevat yleensä vasta sitten kun mahdollinen rikos on jo tapahtunut. Poliiseille lisäoikeuksien sun muu on naisten ja tyttöjen vapauksien rajoittamista.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

On se Demokraatti kirjoittanut asiaakin näköjään kun kertoo, että ”Vasta nyt maksamme hallitsemattoman maahanmuuton hintaa, joka koskee yhteiskuntamme heikompia eli lapsia”

Sillä lailla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

''Sisäpiirilähteen mukaan''

Onko tää sisäpiirilähde, Halla-aho, mv-lehti, vai suomen uutiset. :)

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#6

ritala, voit jättää vastaamatta, mutta kysyn, koska asia kiinnostaa:

Mitä piti tapahtua, että sinä muutuit Perussuomalaisten kannattajasta Perussuomalaisten vastustajaksi?

Talloiko joku varpaille?

Olet niin innokas tässä vastustamisessasi, että se herättää pakostakin uteliaisuutta.

Tommi Mäkinen

Miksi ridala mainostat mv-lehteä aina? Tiedät ettei sitä lue enää kukaan.
Onko sitä edes olemassa enää?

Sun pitäis oikeesti keksiä jotain uutta matskua, uusia herjoja, kun mies hokee jotain juttuja vuodelta kivi. :)

Samat väsyneet solvaukset monta kertaa päivässä. Ei niitä jaksa peukuttaakkaan kun FullHDeimmät suvakit enään.

Nekin vain siksi, että ainahan jokaisen persun herjaaminen on kotiinpäin :D

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Tuosta kirjoittamastasi rikosten listasta varmasti puuttuu monta sellaista rikosta, joiden tekijöitä ei ole saatu kiinni?

Yksi niistä kohdistui vammaiseen tyttöön, joka kykeni liikkumaan vain pyörätuolin avulla.

Hän oli ollut tapaamassa ystäviään Helsingissä, oliko perjantai- tai launtai-iltana. Ystävät olivat saatelleet hänet bussipysäkille ja tarjoutuneet saattamaan kotiin asti. Mutta tyttö vakuutti pärjäävänsä itse.

Niin sitten ystävykset erosivat ja vammainen tyttö pyörätuolissaan jäi odottamaan bussia.

Sitten siihen tuli yhtäkkiä ulkomaalaistaustainen poika ja nykäisi tytöltä silmälasit pois päästä, heitti ne maahan ja jatkoi matkaansa. Silmälasit särkyivät.

Heti perään tuli toinen ulkomaalaistaustainen poika ja kysyi tytöltä, että ottiks toi sun silmälasit? Tyttö myönsi.

Silloin tämä toinen tarttuu tytön pyörätuoliin ja lähtee työntämään sitä eteenpäin ja sysää sitten tytön pyörätuoleineen pois tienreunasta niin, että pyörätuoli kaatuu ja avuton tyttö sen mukana.

Ohilkukijat sitten auttoivat tytön ja pyörätuolin pystyyn.

Että tällainen Helsinki ja tällainen Suomi tänä päivänä.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Kuten totesitkin listalta puuttuu tekoja. Listassa olevat teot ovat tulleet julki, tässäkin voi olla puutteita, mutta antaa asioille kuitenkin mittasuhteet, kun puhutaan "yksittäisistä" teoista.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#23

Niin, jokohan tästä "yksittäinen" määritelmästä pikkuhiljaa päästään kohti totuutta?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Näihin tyhjänpäiväisiin blogeihin täytyy vaan tottua.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Valitettavasti asia on näin, sillä valemedia on muiluttautunut mediaan, eikä media asialle tee tasan mitään, koska kilkikkaukset ja levikki.

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Siikalakin on kova kirjoitteleen tyhjänpäiväisiä blogeja, jopa useita päivässä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#13

Tyhjänpäiväistä, kun Suomen sisäinen turvallisuus murenee?

Mitäs Granlund sitten sanoo, kun kukaan ei uskalla enää iltaisin mennä töihin Suomessa?

Ei pelitä sairaalat, ei kaupat, ei julkinen liikenne, ei mikään.

Joka iikka istuu kotona lukkojen takana ja katsoo TV:tä kaikki illat (ja lihoo, koska lenkillekään ei uskalla lähteä)?

Kyllä silläkin tavalla rauha kaduille saadaan aikaiseksi. Sitten siellä liikkuvatkin vain ne, jotka _eivät_ koe oloaan uhatuksi.

Toivotammeko sitten vain itsellemme onnea valitsemallamme tiellä?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Siren-Kaplas kuvaamaasi tulevaisuuden Suomi on ainoastaa vilkkaassa mielikuvituksessasi. Kolmekymppinen tyttäreni oli Turussa aina v.-17 asti ravintolassa töissä kunnes aloitti journalistiksi opiskelun. Hän kulki vuosia kesät polkupyörällä, talvet bussilla kotiinsa Kaarinaan ja pääsääntöisesti keskiyön jälkeen, kertomansa mukaan ei pelännyt mitään eikä ketään.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén Vastaus kommenttiin #22

Kyllä itsekin muistan 70-luvun lopulla ja 80-luvulla Stadin keskustan alueella nuoret pystyivät liikkumaan vapaasti ja toisista pidettiin huolta. Kaupunginosa-alueilla pidettiin yhteisöllisesti huolta nuoremmista ja tukea sai vanhemmilta kavereilta. Oma kaupunginosayhteisö piti toisista huolta, eikä tarvinnut pelätä.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #22

#22

Kerro, mistä noita kristallipalloja saa, niin minäkin ostan. Kukaan ei ole nähnyt tulevaisuuteen, mutta on asioita, joista voi vetää johtopäätöksiä eikä edes tarvitse olla mikään Einstein tai Hawkins.

Suomi muuttuu nyt sellaista vauhtia, että edes parin vuoden takaista tilannetta ei voi verrata tähän päivään. Tai siis, kyllä voi, mutta skene ei enää silloinkaan ole sama.

Ei ole sama, vaikka kotikoivu olisi sillä samalla paikalla, jolla se on ollut viimeiset 50 vuotta.

Muutosta voi olla vaikea hahmottaa, kun puut, rakennukset ja bussipysäkit ovat paikallaan, ja suurin osa naapureistakin on niitä samoja.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö muutos olisi todellinen.

Voi olla, että väylä Turun ja Kaarinan välillä oli juurikin niin turvallinen kuin miksi tyttäresi sen koki. Mutta voi myös olla, että hänellä oli joka ilta suojelusenkeli mukana, ettei mitään ikävää tapahtunut.

Yleensä tuttu ympäristö koetaan turvalliseksi. Tilanteen muuttaa vasta se, jos jotakin tapahtuu.

Jos tyttäresi opiskelee SSKH:ssa, niin hienoa, ja toki hienoa, opiskelipa missä hyvänsä. SSKH:ssa opiskelin hetken itsekin.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #29

Jatkoa:

Soisinpa, etten olisi mikään pahanilmanlintu, mutta graafit kertovat omaa karua kieltään:

http://johannasirenkaplas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...

Käyttäjän ArmasAallontie kuva
Jari Partala Vastaus kommenttiin #22

Elikkä muillekkaan ei voi mitään sattua, kun ei minunkaan tyttärelle. Toisin sanoen, muista viis...

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Lastenraiskaukset tyhjänpäiväistä??? Onko tyhjänpäiväistä, että tiettyjen ryhmien raikausmäärät väkilukuun suhteutettuna ovat n. 60-kertaisia, miltä tuntuisi vuosittaiset 40000 kantasuomalaisen tekemät raiskaustilastot, jotta ne olisivat samassa suhteessa nykytilanteeseen?

Käyttäjän VilleHeiskanen kuva
Ville Heiskanen

Ajat ovat kovat vihervasemmiston päässä. Nyt pitää vain katsoa syrjään, laittaa sormet korviin ja huutaa iskulauseita uudestaan ja uudestaan:

KYLLÄHÄN SUOMALAISETKIN!
KANNAKSELLA VETERAANIT RAISKASIVAT!
KITEEN PESÄPALLOILIJAT!
PS PUOLUETOIMISTOLLA!

Sitten hyvät yöunet ja taas on kaikki edellispäivän pahat lehtiotsikot unohtuneet ja voi aloittaa päivänsä oikein Meillä on Unelma -henkisesti.

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Vihervasemmistolle on hyvä vastata, että tietyt kansalaisuudet syyllistyvät yli 60-kertaisesti seksuuaalirikoksiin verrattuna kantasuomalaisiin. Jotta kantasuomalaiset olisivat samalla tasolla esim. Irakilaisten kanssa, pitäisi kantasuomalaisten tehdä 35000-40000 raiskausta vuodessa.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Herätys päättäjät! Poliisien on saatava 800 lakkautettua virkaa takaisin.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Turvapaikanhakijoiden osuutta seksuaalirikoksentekijöinä on kyllä ylikorostettu vallitsevan tilastointitavan mukaisesti ja avulla. Tämä vääristää heidän rikostasojaan verraten muihin ulkomaalaistaustaisiin, joilla jo on Suomen kansalaisuus. Tosin turvapaikanhakijana saapuneelle myönnetään Suomen kansalaisuus nopeammin kuin työperäiselle maahanmuuttajalle. Sen jälkeen sitten hänkään ei esiinny enää myöskään rikostilastoissa 'ulkomaalaisena' vaan 'suomalaisena', mikä osaltaan kaunistaa poliisinkin 'etnisiä' tilastoja mm. Oulun rikosvyyhdin osalta, koska sielläkin mukana on ulkomaalaistaustaisia "uussuomalaisia". Ks. Rikostilastointi kansalaisuuden vai kansallisuuden mukaan?
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267652-r...

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Hitaita on "herrain " kiireet ja Kalevassa olevat otsikot taisi unohtua ja
mitään ei tainnut tapahtua vaikka; "Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo kutsuneensa sisäministeri Petteri Orvon (kok.) ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) kriisikokoukseen Kempeleen raiskaustapauksen johdosta".

Oulu 24.11.2015
14-vuotias kempeleläinen tyttö raiskattiin Kempeleen Asemantiellä maanantai-iltana kello 22.30 aikaan.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/paaministeri-si...

Käyttäjän JuhaniStrandn kuva
Juhani Strandén

Ja mitään ei saatu aikaan. Kuten ei yli vuosi sitten tapahtuneen Turun puukotusiskun jälkeenkään. Taas puhutaan ja kosmeettisia tekoja mainostetaan sitten vaalitempauksissa. Kuka uskoo enää Orpoon tai Sipilään? Tai SDP:hen, josta puoli vuotta sitten vuodettiin oheinen "kaikki saa jäädä maahan" fantasia. https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-salainen-muistio...

Käyttäjän JuhaMoronen kuva
Juha Mörönen

Suvakin itku..., nautinto korville

Toimituksen poiminnat